Aseistakieltäytyjäliiton muistio siviilipalveluslain muutostarpeista 21.8.2019

 

Aseistakieltäytyjäliiton muistio siviilipalveluslain muutostarpeista 21.8.2019

Siviilipalveluksen pituus

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea ilmoitti Suomea koskevassa määräaikaisraportissaan vuonna 2013 alaotsikon "Pääasialliset huolenaiheet ja suositukset" alla olevansa "huolestunut" siviilipalveluksen kestosta ja kehottaa Suomea varmistamaan ettei siviilipalveluksen kesto ole luonteeltaan rangaistuksenomainen (CCPR/C/FIN/CO/6). Asiaan kiinnitetään huomiota myös YK:n ihmisoikeusneuvoston määräaikaisraportissa vuonna 2017 (A/HRC/36/8), jossa kehotettiin Suomea varmistamaan että siviilipalvelus ei ole rangaistuksen luontoinen.

Asiaan palataan, kun ihmisoikeuskomitea antaa seuraavan Suomea koskevan määräaikaisraporttinsa vuonna 2020. Suomelle esittämissään kysymyksissä komitea haluaa tietää mm. "toimenpiteistä, joihin Suomi on ryhtynyt varmistaakseen ettei aseistakieltäytyjien vaihtoehtopalvelus ole rangaistuksenluontoinen tai syrjivä asepalvelukseen verrattuna. Valitettavasti tilanne on käytännössä se, ettei Suomi ole ryhtynyt asian suhteen minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

Kun työ- ja elinkeinoministeriö asetti marraskuussa 2017 työryhmän selvittämään siviilipalveluslain muutostarpeita, ei sen alkuperäiseen toimeksiantoon sisältynyt lainkaan siviilipalveluksen keston arviointia (Siviilipalveluslain muutostarpeita selvittänyt työryhmä, muistio, s.3). Työryhmä sisällytti kysymyksen toimintaansa vasta Aseistakieltäytyjäliiton sitä esitettyä (s. 6). Muistiossaan työryhmä ei esittänyt siviilipalveluksen keston lyhentämistä, vaan kirjoittaa että ”työryhmä havaitsi, että sen jäsenet lukevat edellä mainittuja YK:n ihmisoikeuksien komitean ja ihmisoikeusneuvoston kirjauksia eri tavoin” (s. 47).

Aseistakieltäytyjäliitto pitää varsin erikoisena ryhmän enemmistön lukutapaa, jonka mukaan Suomessa laintasoisena voimassa olevan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen tulkintavallan omaavan elimen ilmaiseman huolen ei katsota antavan aihetta minkäänlaisiin toimenpiteisiin, ei edes asian kunnolliseen käsittelyyn.

Asiaan kiinnittää huomiota myös eduskunnan työelämä- ja tasa-arvoasiain valiokunta. Yllämainitun työryhmän lakiesityksestä antamassaan mietinnössä (TyVM 15/2018 v) valiokunta kiinnittää huomiota lainmuutoksessa sivuutettuihin asioihin ja kehottaa hallitusta palaamaan niihin jatkossa. Valiokunta katsoo, että "esimerkiksi siviilipalveluksen kestoa suhteessa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (...) on syytä selvittää vielä jatkossa."

Totaalikieltäytyjien vapausrangaistukset

Vuonna 2013 antamassaan Suomea koskevassa määräaikaisraportissa YK:n ihmisoikeuskomitea kiinnitti huomiota myös totaalikieltäytyjien vapausrangaistuksiin kehottaen Suomea laajentamaan Jehovan todistajien vapautusmenettelyä koskemaan myös muita vakaumuksellisia aseistakieltäytyjäryhmiä: "The State party should also extend the preferential treatment accorded to Jehovah’s Witnesses to other groups of conscientious objectors." Myös tähän kysymykseen palattaneen seuraavassa määräaikaisraportissa, sillä ihmisoikeuskomitea tiedustelee mihin toimenpiteisiin Suomi on ryhtynyt vapautuslain laajentamiseksi. Myös YK:n ihmisoikeusneuvosto on ottanut asiaan kantaa kehottamalla Suomea vapauttamaan vangitut aseistakieltäytyjät (A/HRC/36/8).

alitettavasti Suomi ei ole tämänkään asian suhteen ryhtynyt ihmisoikeuskomitean edellyttämiin toimenpiteisiin. Sen sijasta on toimittu täysin päinvastoin: laki Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa kumottiin 1.4.2019 alkaen (330/2019).

Ihmisoikeuskomitean vuonna 2013 antamia johtopäätöksiä sekä sen Suomelle nyt esittämiä kysymyksiä arvioitaessa on syytä huomata, että se viittaa niissä ainoastaan kpo-sopimuken 18. artiklaan (ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnon vapaus). Koska komitea kehotti v. 2013 Suomea nimenomaan laajentamaan vapautusmenettelyä ja koska se nyt kysyy mitä vapautusmenettelyn laajentamisen edistämiseksi on tehty, asian voinee tulkita vain niin että komitea näkee vapausrangaistukset jo sinänsä 18. artiklan turvaamia perusoikeuksia rajoittavina.

Kuitenkaan Jehovan todistajien vapautuslain kumoamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 139/2018) ei arvioida käytännössä millään tavalla lainmuutoksen suhdetta kpo-sopimuksen 18. artiklaan tai YK:n ihmisoikeuskomitean kehotukseen vapautuslain laajentamisesta. Tällaista arviointia ei tehty myöskään eduskuntakäsittelyn yhteydessä (PuVM 5 2018 vp, PeVL 59 2018 vp). Sen sijasta HE:ssä perustellaan rangaistusten laajentamista Jehovan todistajiin mm. yhdenvertaisuuden edistämisellä. Kuitenkaan ihmisoikeuskomitean johtopäätöksissä v. 2013 ei viitata kpo-sopimuksen yhdenvertaisuussäädökseen millään tavalla, vaan asiaa käsitellään vain suhteessa 18. artiklaan.

Aseistakieltäytyjäliitto pitää välttämättömänä, että totaalikieltäytyjien tilanteen suhteen ryhdytään YK:n ihmisoikeuselinten kannanottojen mukaisiin toimenpiteisiin pyrkimyksenä luopua rangaistuksista aseistakieltäytyjien kohtelussa.

Totaalikieltäytyjien useampikertainen palvelukseen määrääminen

Viime ja tämän vuoden aikana yli 100 siviilipalvelusrikoksesta syytettyä on saanut tai erittäin todennäköisesti saa vapauttavan tuomion. Kyseiset henkilöt olivat kieltäytyneet Jehovan todistajia koskeneen vapautuslain vielä voimassa ollessa, ja tuomioistuimet ovat antaneet vapauttavia tuomioita, koska ovat katsoneet tuomitsemisen syrjiväksi kieltäytymisen aikaan palveluksesta vapautettujen Jehovan todistajien kohteluun verrattuna.

Siviilipalveluslain 79§:n mukaan "jos siviilipalvelusvelvollista, jota vastaan on tehty rikosilmoitus siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tai siviilipalvelusrikoksesta, ei syytetä kyseisistä rikoksista tai häntä ei tuomita niistä vankeusrangaistukseen, siviilipalveluskeskuksen on määrättävä hänet uudelleen palvelukseen." Useat vapauttavan tuomion saaneet siviilipalveluksesta kieltäyneet onkin tämän vuoden aikana kutsuttu uudelleen palvelukseen.

Ensimmäinen toisesta palvelukseenastumismääräyksestä kieltäytynyt oli tuomioistuimen edessä 13.8.2019. Tuomiostuin päätti olla ottamatta syytettä käsittelyyn viitaten ne bis in idem -oikeusperiaatteeseen, joka kieltää useampikertaisen syyttämisen samasta teosta. On olemassa myös Korkeimman oikeuden ennakkopäätös, jossa KKO katsoo muuttumattomaan vakaumukseen perustuvan aseistakieltäytymisen yhdeksi teoksi, vaikka kyseinen henkilö määrättiinkin palvelukseen useita kertoja (KKO:2015:82). Suhteessa ne bis in idem- periaatteeseen kaikki vapauttavan tuomion saaneet totaalikieltäytyjät ovat samassa asemassa riippumatta siitä, koska heidät määrätään toisen kerran palvelukseen. Näin ollen voidaan pitää erittäin todennäköisenä, että myös tulevissa oikeudenkäynneissä päädytään vapauttaviin ratkaisuihin.

Nykylakien perusteella tämä johtaisi kierteeseen, jossa palvelukseenastumismääräykset ja vapauttavat tuomiot seuraisivat toisiaan aina sen vuoden loppuun, kun asianomainen täyttää 30 vuotta ja hänen palvelusvelvollisuutensa päättyy. Siviilipalveluslain 79§:n tosiasiallinen tarkoitus on ollut estää se, ettei yksikään totaalikieltäytyjä selviä ilman tuomiota. Ne bis in idem -periaatteen johdosta se ei kuitenkaan tätä tarkoitustaan kykene täyttämään, joten pykälän säilyttämiselle laissa ei liene tarvetta. Farssimaisten ja oikeusjärjestelmälle tarpeetonta työtä aiheuttavien syyte- ja oikeudenkäyntikierteiden katkaisemiseksi on ryhdyttävä toimenpiteisiin siviilipalveluslain 79§:n kumoamiseksi.

Siviilipalvelusta suorittavien taloudelliset etuudet

Siviilipalvelusta suorittavien taloudelliset etuudet on sidottu asevelvollisuuslain mukaista palvelusta suorittavien vastaaviin. Koska armeijapalvelusta suorittavien osalta ei ole saatu aikaan välttämättömiä korotuksia vuosikymmeniin, Aseistakieltäytyjäliitto ehdottaa, että tilannetta muutetaan niin että armeijapalvelusta suorittavien etuudet määräytyisivät siviilipalvelusta suorittavien etuisuuksien mukaan eikä päinvastoin, kuten tähän saakka. Välttämättömiä muutostarpeita ovat päivärahan tason korottaminen, viikonloppuruokailun järjestäminen kaikille sekä kotiuttamisrahan palauttaminen.

Pakollisesta täydennyspalveluksesta luopuminen

Siviilipalveluslain 58§:n mukaan: "Täydennyspalvelukseen on velvollinen osallistumaan siviilipalvelusvelvollinen, joka on suorittanut asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen ja jonka hakemus siviilipalvelukseen on hyväksytty mainitun palveluksen suorittamisen jälkeen." Käytännössä pykälää on tulkittu niin, että kaikki täydennyspalvelukseen hakeneet on kutsuttu suorittamaan viiden päivän mittainen täydennyspalvelus.

Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että kaikille reservinkieltäytyjille automaattisesti määrättävä täydennyspalvelus rikkoo yhdenvertaisuusperiaatetta ja asettaa vakaumuksellisin perustein reservistä eroavat huonompaan asemaan vakaumuksensa johdosta. Reserviin kuuluvien kohdalla ei ole käytäntöä, että kaikki kutsuttaisiin kertausharjoituksiin. Ilmeisesti ei ole julkista tietoa, kuinka suurta osaa reserviläisistä ei koskaan kutsuta kertausharjoituksiin. Kertausharjoituksiin kutsuttavien ja reserviin loppuunsuoritetun varusmiespalveluksen jälkeen siirtyvien lukumääriä vertailemalla on kuitenkin helppo päätellä, että osuus on huomattava.

Aseistakieltäytyjäliitto pitää selvänä, että täydennyspalveluksen ylläpitämisen todellinen syy on luoda sanktio reservistä eroaville. Tämä ei kuitenkaan voi olla järkevä peruste täydennyspalveluksen kaltaisen yhteiskunnallisten instituution ylläpitämiselle, vaan peruste pitäisi osoittaa toiminnan yhteiskunnallisesta hyödyllisyydestä lähtien. Tätä ei Aseistakieltäytyjäliiton käsityksen mukaan ole tehty, eikä liioin ole osoitettu, että ylipäätään on jotain yhteiskunnallista tarvetta, jonka armeijan reservistä eroaville järjestettävä lyhyt koulutus voisi täyttää. Liitto pitääkin järkevimpänä ratkaisuna täydennyspalveluksesta luopumista.

Täydennyspalveluksen rangaistusmenettely

Siviilipalveluslain 73§:n mukaan "Siviilipalvelusvelvollinen, joka saatuaan määräyksen täydennyspalvelukseen jättää saapumatta palvelukseen, lopettaa palveluksen tai kieltäytyy palveluksesta, on tuomittava täydennyspalvelusvelvollisuuden rikkomisesta sakkoon." Sakko ei kuitenkaan poista velvollisuutta suorittaa täydennyspalvelusta.

Mikäli henkilö kutsutaan täydennyspalvelukseen useaan otteeseen ja hän kieltäytyy siitä muuttumattomaan vakaumukseen vedoten, kyseessä on ne bis in idem -periaatteen kannalta analoginen tilanne siviilipalvelukseen useampaan kertaan kutsuttavan siviilipalvelusvelvollisen kanssa. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden 13.8. antaman päätöksen sekä yllä mainitun KKO:n ennakkopäätöksen (KKO:2015:82) perusteella myös täydennyspalveluksesta useampaan kertaan kieltäytyvä voitaisiin tuomita vain kerran.

Rangaistusmenettelystä voidaan luonnollisesti helposti luopua sitten, kun pakollinen täydennyspalvelus lakkautetaan. Niin kauan kuin se on olemassa, rangaistussäädös tulee muotoilla ne bis in idem -periaatteen kanssa yhdenmukaiseksi niin, ettei uusi palvelukseen määrääminen ja uudet rangaistukset ole mahdollisia.

Ihmisoikeuksien huomioiminen aseistakieltäytymistä koskevan lainsäädännön valmistelussa

Siviilipalveluksessa on pohjimmiltaan kysymys aseistakieltäytymisoikeuden toteutumisesta, johon Suomi on sitoutunut allekirjoittamiensa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kautta. Aseistakieltäytyminen on nykyään tunnustettu kansainvälisissä ihmisoikeuselinten tulkinnoissa osaksi mielipiteen, omantunnon ja uskonnon vapautta.

Tätä taustaa vasten on yllättävää, kuinka heikosti ja vastahakoisesti ihmisoikeuksia on oltu valmiita kunnioittamaan aseistakieltäytymistä koskevassa lainsäädännössä. Edellä mainittu haluttomuus noudattaa YK:n ihmisoikeuselinten kannanottoja, jopa haluttomuus ottaa niitä ylipäätään huomioon, on tästä valitettava esimerkki. Toinen esimerkki on vaikkapa se, ettei siviilipalveluslain muutostarpeita 2017-18 selvittänyt työryhmä suostunut kuulemaan lainkaan ulkopuolisia ihmisoikeusasiantuntijoita siviilipalveluksen pituuden tai totaalikieltäytyjien rangaistusten kaltaisissa kysymyksissä, vaikka Aseistakieltäytyjäliitto sitä vaati työryhmän toiminnan alusta alkaen.

Ylläsanotun perusteella Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että ihmisoikeustietämyksen osuutta siviilipalvelusta koskevassa päätöksenteossa on kasvatettava. Esim. "siviilipalveluksen kehittämisessä ja suunnittelussa" ministeriön apuna toimivan Siviilipalvelusasian neuvottelukunnan kokoonpanossa on kolme sotilaallista maanpuolustusta edustavaa tahoa, mutta aseistakieltäytymiseen liittyvä ihmisoikeusasiantuntijuus jää käytännössä Aseistakieltäytyjäliiton varaan. Liitto pitää välttämättömänä, että neuvottelukunnan kokoonpanoon lisätään ihmisoikeusasiantuntemusta. Sotilaallisen maanpuolustuksen edustusta on taas vastaavasti perusteltua vähentää tai poistaa kokonaan. Tämä olisi perusteltua senkin johdosta, että YK:n ihmisoikeuselimet ovat kiinnittäneet huomiota myös siviilipalvelusjärjestelmän pysymiseen siviilien käsissä (A/HRC/36/8).

Jehovan todistajien vapautuslain tulevaisuutta pohtineessa mietinnössä (PLM001:00/2018) puolustushallinto epäilee itsekin oman läsnäolonsa tarpeellisuutta. Mietinnössä esitetään jatkoselvityksiä ”siviilipalveluksen puolustushallinnollisten liittymien vähentämisestä” (s. 20) ja ehdotetaan, että puolustushallinnon edustuksen Siviilipalvelusasiain neuvottelukunnassa ”todellinen tarpeellisuus tulisi selvittää ja tarvittaessa puolustushallinnon edustus neuvottelukunnassa lakkauttaa” (s. 18). Tällaista selvitystä ei ole toistaiseksi Aseistakieltäytyjäliiton käsityksen mukaan aloitettu.

Mahdollisia uusia neuvottelukuntaan kutsuttavia tahoja voisivat olla esim. ihmisoikeus- tai rauhanjärjestöt tai valtionhallinnon ihmisoikeusasiantuntijat.

Kriisinaikaista palvelusta koskevat säädökset

Siviilipalvelusvelvollisten kriisiaikaisista palvelustehtävistä säädetään siviilipalveluslain 9. luvussa. Tämän tarpeellisuutta ei ole kuitenkaan kyetty osoittamaan. Asiaa käsiteltiin laajasti siviilipalveluslain muutostarpeita käsitelleessä työryhmässä, joka ei työnsä yhteydessä kyennyt esittämään järkeviä perusteluja sille, miksi siviilipalvelusvelvollisten kriisiaikaista palvelusta koskevien säädösten tulee olla siviilipalveluslaissa ja mikseivät siviilipalvelusvelvollisten mahdolliset kriisiaikaiset tehtävät voisi määräytyä valmiuslain kautta, kuten on muidenkin siviilien kohdalla. Tosiasiassa selvä enemmistö Suomen kansalaisista ei suorita rauhan aikana mitään maapuolustusvelvollisuuteen sisältyvää palvelusta, eikä enemmistöä ole tarkoitus kutsua tekemään sitä myöskään kriisin aikana.

Mainitun työryhmän mietinnön perusteella laaditun hallituksen esityksen yleisperustelujen kohdassa 4.5. asiaa peustellaan erikoisella tavalla: ”Siviilipalveluslain poikkeusolojen palvelusta koskevien säännösten selkeyttäminen korostaisi siviilipalveluksen yhteiskunnallista merkitystä ja vahvistaisi luottamusta siviilipalvelusjärjestelmään varsinkin niiden henkilöiden keskuudessa, jotka valitsevat siviilipalveluksen täyttääkseen maanpuolustusvelvollisuutensa.” Tässä kohdassa unohdetaan jälleen se, että siviilipalvelus on tarkoitettu nimenomaan vakaumuksellisten aseistakieltäytyjien palvelusmuodoksi, ja monen aseistakieltäytyjävakaumuksen omaavalle siviilipalveluksen kytkeminen valtion valmisteluihin sotilaallisten tai muiden kriisien osalta olisi hyvin ongelmallista.

Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että liikekannallepanon aikaista palvelusta koskevat säännökset ovat tarpeettomia ja ne tulisi poistaa siviilipalveluslaista.

Vakaumuksentutkinnasta luopuminen siviilipalveluslaissa

Siviilipalveluslain 4. luvussa säädetään siviilipalvelukseen hakemisesta poikkeusoloissa sekä hakemusten ratkaisusta päättävästä vakaumuksentutkintalautakunnasta. Nykyistä siviilipalveluslakia valmisteltaessa vuosina 2006-07 vakaumuksentutkintamenettelyä vaativat erityisesti puolustushallinnon edustajat.

Puolustushallinnon kanta asiaan tuntuu kuitenkin muuttuneen, sillä puolustusministeriön asettamassa yksinomaan puolustushallinnon edustajista koostuneessa, Jehovan todistajien vapauttamismenettelyn tulevaisuutta vuonna 2018 pohtineen työryhmän laatimassa ehdotuksessa lakiesitykseksi torjutaan mahdollisuus vapaustusmenettelyn laajentamisesta vakaumuksentutkintamenettelyn kautta seuraavasti: ”Puhtaasti yksilön henkilökohtaisen vakaumuksen arviointi, joka ei kytkeytyisi jäsenyyteen uskonnollisessa tai muussa yhteisössä taikka muihin selkeästi ulkoisesti havaittaviin seikkoihin, olisi puolestaan käytännössä täysin mahdotonta.” (PLM001:00/2018; liite 1)

Siviilipalvelushakemuksen käsittely erityisoloissa (§ 18-22) säädetään kuitenkin, että ”ylimääräisen palveluksen” tai ”osittaisen tai yleisen liikekannallepanon” aikana jätetyt siviilipalvelushakemukset käsiteltäisiin vakaumuksentutkintamenettelyssä, joka perustuisi juuri tällaiseen ”käytännössä täysin mahdottomaan” henkilökohtaisen vakaumuksen arviointiin.

Asian selvittämistä haluaa myös eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta, joka katsoo (TyVM 15/2018 v), että "siviilipalvelushakemuksen käsittelyä erityisoloissa koskevan 4 luvun säännösten ja siihen liittyvän vakaumuksentutkintamenettelyn tarpeellisuus" on yksi asioista, jota on syytä selvittää vielä jatkossa.

Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että vakaumuksentutkintamenettelystä on syytä päästä eroon.